Keväällä 2008 kunto ja varsinkin juoksukunto oli päässyt sen verran huonoon kuntoon, että ei ollut ollenkaan pahitteeksi kun innostuin juoksemaan sellaisen ohjelman mukaan, jonka tavoitteena oli juosta 3 kuukauden kuluttua vaivattomasti 5 kilometriä.
Sain ohjelman loppuun kesäkuun puolivälin jälkeen, mutta juoksemisesta tuskin tulee vaivatonta ennen kuin tiputan painoa alle sadan kilon. Aloitin seuraavaksi 10 km juoksuohjelman, mutta tällä hetkellä ohjelma on tauolla, koska vasen polvi otti nokkiinsa kun kävin sunnuntaina juoksemassa kolmannen lenkin neljän päivän sisään.
Kuntoplussan juoksuohjelmista löytyy jokaisen tasolle sopiva ohjelma!

Viimeisimmät kommentit