Kesäloma

27 06 2008

Annika pallomeressäSaan nauttia ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden kunnon kesälomasta. Pidän nyt heinäkuun alusta 3 viikkoa lomaa ja yhden viikon syksymmällä. Eipä ole tarvinnut tähän mennessä paljon lomailla, kun on opiskelijana pitänyt tienata talvenkin edestä.
Viimeksi tammi-helmikuussa 2004 armeijan jälkeen olin viikkokaupalla lomalla. Silloinkaan en tosin palkkaa saanut, mutta työpaikka oli tiedossa ja työt alkoi vasta myöhemmin. Viime kesänä pidin hulppeat kaksi viikkoa isyyslomaa, mutta vastasyntyneen vauvan kanssa touhuaminen ei ole lomaa sanan varsinaisessa merkityksessä ja rahaakin tuli alle satanen viikolta.
Lomalla käydään ainakin Päivin kanssa Katinkullassa viikonloppu juhlistamassa 5 vuotis hääpäivää. Ja Annika päässee tänäkin kesänä peuhaamaan Escurialin pallomereen.


Toiminnot

Tietoa

Jätä kommentti