“Hullulla on halvat huvit” on yleisin kommentti, jonka kuulen kerrottuani yhdestä harrastuksestani, rekisterikilpien bongailusta.
Yksinkertaisuudessaan homma toimii näin: aloitat leikin bongaamalla rekisterikilven, jonka numero on 1, sen jälkeen bongaat numeron 2 ja jatkat aina numeroon 999.
Minä olen bongaillut kilpiä viisi ja puoli vuotta ja seuraavaksi on numeron 311 vuoro.
Tämä ei ole mikään minun keksintöni, vaan asialle on perustettu jopa oma kerhonsa, Turun Seudun Rekisterikilpinumerotarkkailijoiden Klubi, jonka löydät tietenkin osoitteesta http://turunseudunrekisterikilpinumerotarkkailijoidenklubi.com/.
Itse en tosin ole kelvollinen klubin jäseneksi, koska en täytä tätä sääntöä:
Tarkkailun kohteena ovat vain suomalaiset musta- tai valkopohjaiset autojen rekisterikilvet, mukaanlukien Ahvenanmaan kilvet, joissa on 1-3 kirjainta ja 1-3 numeroa. Perävaunujen kilvet, moottoripyörät ja mopot, keltapohjaiset työkonekilvet, diplomaattikilvet sekä puolustusvoimien kilvet eivät siis ole valideja tarkkailukohteita.
Minulle kelpaa kaikki normaalit kilvet myös peräkärryistä, mopoista ja moottoripyöristä Suomesta ja ulkomailta. Puolustuvoimien kilpiä en sen sijaan hyväksy. Totta puhuen en ymmärrä, miksi klubi on halunnut tehdä säännöistä näin tiukat.
Kuulin samaisesta harrastuksesta jokin aika sitten, kun kaverini valitti tuttavansa rasittavasta tavasta automatkoilla tuijottaa kaikkien ohitse ajavien autojen rekkareita kuulematta ja näkemättä mitään muuta.
Tämän jälkeen olen huomannut itsekin vilkuilevani autojen rekkareita ja joskus jopa vähän liiankin innokkaasti hurrannut bongattua numeroa. Epäsäännöllisen säännöllinen rekkaritsekkailuni on edennyt hitaasti, mutta varmasti. Nyt haussa kutonen. En muuten tiennyt, että asialle on perustettu myös kerho.
Pidemmän päälle bongailusta tulee tiedostamatonta. Huomaamatta vilkaisen kaikkien vastaan tulevien rekkarit ja huomaan katselevani niitä vasta kun sattuu tulemaan se numero, jota yritän bongata. En (toivottavasti) ole auheuttanut yhtään vaaratilannetta tämän takia.