Puolen vuoden aikana olen toisinaan käyttänyt Ubuntua, asensin sen dualboottina koneelleni. Huhtikuussa julkaistun 9.04 kokeilun jälkeen olin ilahtunut: vihdoinkin Linux jonka asentamiseen ja käyttämiseen ei tarvita varsinaista Linux-osaamista. Ainoa ongelma laitteistoni kanssa oli HP:n LaserJet, jonka joutui käytännössä asentamaan uudelleen ennen jokaista käyttökertaa. Tulostin näkyi kyllä listassa asennettuna, mutta silti järjestelmä halusi asentaa sen aina uutena tulostimena.
Sitten tuli versio 9.10, Karmic Koala tai jotain sinne päin, ja asensin sen toiveikkaana. Uusi versio oli paha pettymys, koska en saanut sitä toimimaan koneellani kunnolla. Mokkulan ( Huawei E169 ) suora tuki oli poistunut, enkä löytänyt näytönohjaimellekaan ( GeForce 6150 ) toimivaa ajuria, vaan systeemi oli aina jumissa. Muutaman päivän taistelun jälkeen palasin vanhaan ja odotan seuraavaa versiota.
Ubuntun käyttöliittymään kaipaisin jotain piristävää muutosta. Siihen saan kyllä helposti kaikenlaisia tehosteita, mutta toivottavasti seuraavassa versiossa on jo jotain uutta ja pirteämpää. Nyt käyttöliittymä on sellaista perus Win XP tasoa.
En ole mikään käyttöjärjestelmäfriikki. Käytän nyt pääasiassa XP:tä, mutta voisin aivan hyvin käyttää myös Windows 7:ää tai Ubuntua. Ubuntun parhaita puolia on ehdottomasti sen hinta. Ilmaisia ohjelmia löytyy kattavasti sekä Windowsille että Ubuntulle. Jos olisin hankkimassa uutta konetta, päätyisin ehkä Windowsiin.



Viimeisimmät kommentit