100 etunojapunnerrusta

7 08 2008

Aloittelen tässä taas uutta liikunnallista projektia. HundredPushUps.com -sivustolla on kuuden viikon treeniohjelma, jonka tavoittena on saada tehtyä 100 etunojapunnerrusta.

Lyhykäisyydessään ohjelma menee siten, että aluksi tehdään lähtötasotesti, jossa kokeillaan montako punnerrusta menee. Sitten treenataan kaksi viikkoa kolmesti viikossa omalle tasolle sopivaa treeniä. Sitten tehdään testi uudelleen ja taas jatketaan itselle sopivaa treeniä.

Ohjelma on haastava ja nousujohteinen. Itse aloitin ohjelman vähän hitaammin ja pidän ohjelmaan merkittyjä treenejä välitavoitteina. Sain lähtötasotestissä tuloksen 20 ja jo kolmannes treenissä pitäisi mennä 15 + 13 + 10 + 10 + vähintään 15 eli yhteensä 63 toistoa. Saattaisi ehkä mennäkin kun pitäisi ohjelman mukaisen vähintään 60 sekunnin tauon sarjojen välillä, mutta kyllä se olisi itsensä rääkkäämistä. Mieluummin treenailen välissä vähän helpompia treenejä ja sitten kokeilen, josko sitä jaksaisi tehdä ohjelman mukaisen suorituksen.





Rekisterikilpien bongailua jo vuodesta 2003

12 07 2008

“Hullulla on halvat huvit” on yleisin kommentti, jonka kuulen kerrottuani yhdestä harrastuksestani, rekisterikilpien bongailusta.

Yksinkertaisuudessaan homma toimii näin: aloitat leikin bongaamalla rekisterikilven, jonka numero on 1, sen jälkeen bongaat numeron 2 ja jatkat aina numeroon 999.

Minä olen bongaillut kilpiä viisi ja puoli vuotta ja seuraavaksi on numeron 311 vuoro.

Tämä ei ole mikään minun keksintöni, vaan asialle on perustettu jopa oma kerhonsa, Turun Seudun Rekisterikilpinumerotarkkailijoiden Klubi, jonka löydät tietenkin osoitteesta http://turunseudunrekisterikilpinumerotarkkailijoidenklubi.com/.

Itse en tosin ole kelvollinen klubin jäseneksi, koska en täytä tätä sääntöä:

Tarkkailun kohteena ovat vain suomalaiset musta- tai valkopohjaiset autojen rekisterikilvet, mukaanlukien Ahvenanmaan kilvet, joissa on 1-3 kirjainta ja 1-3 numeroa. Perävaunujen kilvet, moottoripyörät ja mopot, keltapohjaiset työkonekilvet, diplomaattikilvet sekä puolustusvoimien kilvet eivät siis ole valideja tarkkailukohteita.

Minulle kelpaa kaikki normaalit kilvet myös peräkärryistä, mopoista ja moottoripyöristä Suomesta ja ulkomailta. Puolustuvoimien kilpiä en sen sijaan hyväksy. Totta puhuen en ymmärrä, miksi klubi on halunnut tehdä säännöistä näin tiukat.





10km juoksuohjelma aloitettu

7 07 2008
kuntoplus

Kuvan lähde: kuntoplus

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, olen aloitellut juoksuohjelmaa, jonka tavoittena on juosta 10 kilometriä. Homma on lähtenyt vähän hitaasti liikenteeseen kun heti alussa kipeytyi polvi, mutta en ole luovuttanut. Tavoitteena on suorittaa ohjelma loppuun lokakuun alussa, mieluummin jo syyskuun puolella.

Yleensä minulla on kadonnut into tällaiseen yksilöurheiluun viimeistään kuukauden parin päästä aloittamisesta. Kerrankin päätin käydä tunnin uinnilla kerran pari viikossa ja puolentoista kuukauden jälkeen yhtenä uintikertana tylsistyin puolessa tunnissa, enkä ole sen jälkeen kahteen ja puoleen vuoteen käynyt uimassa. Nyt kuitenkin jaksoin kolme kuukautta noudattaa edellistä juoksuohjelmaa ja enköhän tässäkin pääse maaliin, vaikka välillä juokseminen vaikuttaa aika tylsältä.





Single File PHP Gallery

1 07 2008

Olen jo monta vuotta sitten tehnyt php:lla kuva-gallerian, joka hakee automaattisesti kuvat annetusta hakemistosta. Suurin ongelma on ollut, että minulla ei ole ollut käytössä php:n grafiikkakirjastoa ja nyt kun minulla olisi sellainen, en ole kerinnyt perehtymään sen käyttöön. Grafiikkakirjastossa on se etu, että kuvista voi generoida pienet esikatselukuvat ns. thumbnailit ja se nopeuttaa gallerian käyttöä etenkin hitailla yhteyksillä. Tavoitteena olisi saada tehtyä kuvagalleria, jonka saa käyttöön laittamalla yhden tiedoston kotisivulle ja siihen määritellä, mistä kuvat haetaan.

Omasta projektistani on esimerkki täällä. Sen ulkoasun ei ole tarkoituskaan olla hieno, vaan sen hiominen alkaa sitten joskus kun saan sen teknisesti toteutettua. Aikaisemmin olen käyttänyt kuvagalleriaa upotettuna jollekin toiselle sivulle.

Valmiina löytämissäni toteutuksissa on ollut aina jokin asia mikä ei miellytä. Löysin netistä Single File PHP Gallery -nimisen yhden tiedoston kuvagallerian. Se on paras tähän mennessä löytämistäni. Sen huonoja puolia on kuvatekstien puuttuminen ja JavaScripitin käyttö. Galleriaa voi käyttää myös ilman JavaScriptiä, mutta käyttö on vähän kömpelöä.

Jos minulla olisi käytössäni tietokanta, käyttäisin Coppermineä.