Käytiin Päivin kanssa 5 vuotis hääpäivän kunniaksi viikonloppu Vuokatin Katinkullassa.
Paikka oli hieno ja harrastemahdollisuudet monipuoliset, vaikka meille retkeily ja kylpylä riittivät vallan mainiosti aktiviteeteiksi. Kiersimme perjantaina Lampipolun ja lauantaina Eino Leinon polun.
Aino harmi tuli alueen retkeilyreittien kartasta. Kartasta saa nopeasti katsottuna sellaisen kuvan, että Lampipolku lähtee suunnilleen Katinkullan pihasta, mutta kun tarkemmin katsoo, niin polulle on matkaa puolisen kilometriä hotellilta. Meni jonkin aikaa ennen kuin tajuttiin mistä polku menee. Lisäksi Lampipolun opasteet olivat surkeita. Suosittelenkin alueelle retkeilemään menijöiden aloittamaan patikoimisen esimerkiksi urheiluopistolta, jonka ympäristössä olevat reitit on merkitty selkeästi, eikä polkujen löytäminen tuota vaikeuksia.
Kokonaisuutena reissu onnistui mainiosti. Olin varannut mukaan 8kpl Tex Willereitä ja ensimmäisenä yönä menikin kolmeen kun luin tarinan Suuri vehkeily.
Viimeisimmät kommentit